Ympäristön kunnioitus

Perustellusti kertakäyttötuote

Onko kestotuote aina kestävä valinta? Vastaus riippuu paljon siitä, miten asiaa pohditaan. Pelkän käytön kannalta kestotuote ajaa asiansa erinomaisesti, mutta kun tarkastelu laajennetaan myös tuotteen valmistukseen, voi kestotuotekin yllättää.

Vertaillaanpa esimerkiksi kankaista ja kertakäyttöistä lautasliinaa. Millaisia vaikutuksia liinojen valmistuksella ja käytöllä on ympäristöön ja ihmisiin?

Kankainen lautasliina

Kankainen liina suunnitellaan pitkäikäiseksi tuotteeksi ja sitä voidaankin pestä ja käyttää parhaimmillaan vuosikausia. Toisaalta esimerkiksi ravintoloissa liinan käyttöikä voi jäädä lyhyeksi liinaan tulleiden veitsen viiltojen, haastavien tahrojen tai rispaantuneiden reunojen vuoksi. Ne vaikuttavat merkittävästi myös liinan jatkokäyttöön.

Kankaisen, esimerkiksi puuvillaisen, liinan valmistusketju on kuitenkin haastavampi. Puuvilla ei ole lähituote näin Suomesta katsottuna ja sen tuotantoon liittyy vaiheita, joiden olosuhteista ei usein ole varmuutta. Miten ja millaisissa olosuhteissa puuvilla on viljelty, kangas valmistettu ja liina ommeltu? Kestotuotteen kääntöpuoli voikin olla pahimmillaan kestämätön.

Kertakäyttöinen lautasliina

Entäpä kertakäyttöinen lautasliina, eikö se ole jo lähtökohtaisesti huono valinta? Ei välttämättä, jos tuote on valmistettu ja se käytetään kestävällä tavalla. Me valmistamme lautasliinan Porissa ja voimme helposti avata koko valmistusketjun. Raaka-aineen, pohjoismaisen puusellun, toimittajamme tietävät metsän tarkkuudella, mistä heidän tuotteensa tulevat ja miten metsät on hoidettu.

Huolehdimme liinan valmistaneiden työntekijöidemme hyvinvoinnista ja työolosuhteista, ja tarjoamme asiakkaille heidän tarpeisiin suunnitellun tuotteen. Liinan käyttöikä on tietenkin lyhyt, mutta sen taustalla ei ole kestämätöntä tarinaa.

Kun halutaan kestävästi valmistettu liina, voidaan todeta, että kertakäyttöinenkin voi olla vastuullinen vaihtoehto. Siksi kannustamme asiakkaitamme pohtimaan vaihtoehtojen vaikutuksia laajasti – ja tekemään viisaita valintoja.

Kestotuotteen kääntöpuoli voi olla pahimmillaan kestämätön.

Me valmistamme lautasliinan Porissa ja voimme helposti avata koko valmistusketjun.