Työn ilo

YTA-neuvottelut joka vuosi

Vietimme tammikuun alussa vuosittaista Yhteisten tavoitteiden asettamisen YTA-päivää jo kahdeksatta kerta, jolloin mietimme koko henkilöstön kanssa tulevan vuoden tavoitteita.

Jokainen YTA-päivä on ollut omanlaisensa, sillä päivä ja sen lopputulos luodaan aina yhdessä.

Olemme käsitelleet monia erilaisia teemoja, kuten erilaisuuden ymmärtämistä, kuuntelemista ja osallistumista. Keskusteluja on käyty vaikeistakin asioista. YTA-päivä onkin hitsannut meitä yhteen ja antanut meille keinoja kehittyä entistä paremmiksi.

Mekaanisesta kunnossapidosta vastaava Jari Vuori on työskennellyt meillä lähes 22 vuotta. Jari näkee yhteisen päivän hyvänä mahdollisuutena pysähtyä ja käydä keskustelua niidenkin työkavereiden kesken, joiden kanssa ei yleensä työpäivän aikana ehdi vaihtaa ajatuksia.

– Se on mukava päivä koko henkilökunnan kanssa jossain muualla kuin tehtaalla, eikä siellä mietitä pelkästään firman tuloksen takomista. Se on myös yhdessäoloa ja hengen luomista, Jari kertoo.

– Kyllähän se tekee työstä mielekkäämpää ja sitouttaa, kun saa osallistua yrityksen ja sen prosessien kehittämiseen. Se antaa mahdollisuuden vaikuttaa omaankin tekemiseen, hän jatkaa.

YTA-päivä on hitsannut meitä yhteen ja antanut keinoja kehittyä entistä paremmiksi.