Työn ilo

Kokeillaan!

Mitä joustavampia onnistumme olemaan ja mitä nopeammin omaksumme uusia tapoja, sitä paremmin selviydymme tiukoistakin paikoista. Siksi kannustamme henkilöstöämme osallistumaan sekä kokeilemaan uutta.

Kokeileminen kuulostaa hauskalta, mutta tosi paikan tullen se usein vaatii reippaan harppauksen epämukavuusalueelle. Kaikki kokeilut tarkoittavat enemmän tai vähemmän hankaluuksia normi arkeen verrattuna. Uutta kokeillessa joutuu tekemään asioita, joita ei välttämättä osaa ja lopputuloskin on epävarma. Olemme kokeilleet muun muassa uusia materiaaleja ja pakkauksia sekä tuotteen koon tai taitoksen muuttamista.

Uuden kokeilussa on tärkeintä muistaa, etteivät hommat aina mene putkeen. Uuden kokeileminen vaatii rohkeutta henkilökunnalta, mutta ehkä vielä enemmän se vaatii johdolta, jonka tulee sietää myös harhalaukauksia ja motivoida henkilöstöä uusiin yrityksiin. Sen sijaan, että pelätään epäonnistumisia ja mietitään resurssien haaskausta, uudet kokeilut tulisikin nähdä nimenomaan kokeiluina, joista opitaan aina jotain.

Uuden kokeilussa on tärkeintä muistaa, etteivät hommat aina mene putkeen.