Yhdessä ideoiden, yhdessä valloittaen

Ratkaisumyynnissä ei pelata omaan pussiin, vaan pyritään löytämään asiakkaalle paras mahdollinen ratkaisu yhteisvoimin. Se on tavoite, jonka Fiblonin tuore myyntijohtaja Sampo Lappalainen on tehnyt tiimilleen selväksi.

– Olemme kaikki myynnin asiantuntijoita. Meillä on omat, toisiamme täydentävät vahvuutemme. Paras tulos syntyy, kun istumme yhdessä miettimään, mitä voimme asiakkaalle tarjota, Lappalainen toteaa.

Vaikka myyntijohtaja toimiikin pääasiassa suurimpien asiakasvirtojen varrella pääkaupunkiseudulla, pitää hän tärkeänä kasvojensa tutuksi tekemistä koko Fiblonin henkilökunnalle.

– Minulle on tarjottu päivän kestoista työelämään tutustumisjaksoa tehtaallamme koneenkäyttäjän apumiehenä, jotta myös tuotannon puoli tulee tutuksi, Lappalainen naurahtaa vakaana aikomuksenaan tarttua tilaisuuteen.

Lappalaisella on yli 12 vuoden kokemus kertakäyttöisiä hygieniatuotteita valmistavan Delipap Oy:n viennistä ja sopimusvalmistusmyynnistä. Viimeiset vuodet hän on ollut vahvasti mukana yrityksen brändien ja B-to-B-kaupan kehittämisessä sekä raivannut tietä uusille markkinoille.

Hyppy kotimaisesta perheyrityksestä toiseen tarkoittaa jännittävää paluuta maailmanvalloituksen lähtökuopille. Kansainvälisten kasvusuunnitelmiensa valossa Fiblon arvostaa erityisesti Lappalaisen kokemusta maahantuojaverkoston kokoamisesta, kouluttamisesta ja motivoinnista.

Minulle on tarjottu päiväksi koneenkäyttäjän apumiehen paikkaa, jotta tuotanto tulee tutuksi.

Kyllä nyt kelpaa

Sampo Lappalainen on kuullut uudelta työnantajaltaan jo useasti sanonnan ”Yritys on juuri niin hyvä kuin sen työntekijät ovat.” ja allekirjoittaa sen täysin. Osaaminen ja asenne erottivat Lappalaisen tiimiläiset lähes parista sadasta hakijasta.

Pitkän linjan myyntipäällikkö Vesa Viirros sai Kimmo Intalasta ja Satu Lyytisestä uudet työlleen omistautuneet kollegat. Tiimissä yhdistyy kokemus paitsi päivittäistavara- ja tukkukaupasta, myös Fiblonin asiakkaiden toimikentältä kuten suurtalouskeittiöstä. Tarpeen mukaan Lappalaisen tähtitiimiä täydentävät asiakkaiden liiketoiminnasta ja sielunmaisemasta tietävä Tuulia Ekberg sekä viestinnästä ja markkinoinnista vastaava Anne Ekberg.